Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kortit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kortit. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. heinäkuuta 2015

Kauneimpia korttejani

Heippa taas!


Toisiksi viimeisimässä postauksessa käytiin läpi parhaita kakkupaloja vuosien varrelta. Ajattelin, että voisin nyt tehdä vastaavan katsauksen vuosien varrella tekemistäni korteista.

Tässä yhdelle tutulle tyttölapselle tekemäni synttärikortti parin kolmen vuoden takaa. Lapsi ihastui tähän <3
Rippikortti serkulleni kaiketi vuodelta 2011. Pojan hahmon olen piirtänyt mallista. Sininen aaltoileva paperi on itseasiassa veljeni huoneen tapettia, joka jäi yli talonlaajennuksestamme.

Rippikortti kaverilleni vuodelta 2011.
Tämä taas oli rippikortti nuorimmalle kaverilleni vuonna 2013.
Tässä kortti kaverilleni, ehkä vuodelta 2011? Muistan, että kirsikankukkia sisältävä paperinpala on tullut jonkin leivontatarvikkeen mukana taustapaperina.
Tämän kissakortin olen tehnyt muutama vuosi sitten yhdelle ihanalle pikkutytölle hänen syntymäpäivänään.
2012 vuoden yo-kortit kaveripojilleni.

Vuosipäiväksi poikaystävälleni tekemäni kortti, taitaa olla viime syksyltä, vai sittenkin sitä edelliseltä? Tykätään kumpikin kovasti dinoista ja käytiinkin just kattomassa Jurassic world leffa. Oli dinofanien mieleen <3

Tämä kortti on parin kolmen vuoden takainen synttärikortti kaveripojalleni. Hän piti kortista kovasti, koska ei oikeastaan koskaan ollut saanut keneltäkään itse tehtyä korttia. Ihanaa kun joku miespuolinenkin osaa tosissaan arvostaa itsetehtyä korttia!  Kuvassa lempi nintendohahmoni Yoshi.
Tsemppi-kortti kaverilleni, jolla alkoi yo-kirjoitukset ennen minua. Kaiken näköisestä syystä sitä onkin viitsinyt kortteja askarrella :D  Mulla tuntuu välillä olevan vaikeuksia joidenkin sanojen oikeinkirjoittamisessa ja just sellainen sana on Tsemppiä, joka on kortissa vääntynyt muotoon Stemppiä...mutta ehkä just toi kirjoitusvirhe teki tästä kortista jotenkin ainutlaatuisen?
Tässä tämän vuoden pirtsakka keltainen yo-kortti kaverilleni. Kakun kuva on leikattu talteen kakkualustapakkauksesta (ks. kuvassa kakun alla oleva kuva alustasta)
Tämä kortti on poikaystävälleni siltä ajalta, kun olimme vielä kavereita. Kortissa on hänelle tuolloin tärkeitä asioita: lempi automerkki ja energiajuoma, puhelin, lippis, tennis..
Tämä kaverille mennyt yo-kortti on tämän vuoden korttisatoa. Kuvan pitäisi ainakin etäisesti muistuttaa häntä. Piirtämiseen olen ottanut mallia valokuvasta.
Tässä vielä toistamiseen veljeni valmistujaiskortti, joka vilahti jo esittely-postauksessa. Mittanauhapaperi on scrapbook-vihkosesta ja saatu kaveriltani. Työkalut olen leikannut erilaisista värikkäistä ohuista papereista/pahveista.


Tässä viime vuodelta kaverilleni tekemäni synttärikortti. Ihana kisuni Namu on taas päässyt kuviin. Tämän kortin tein jopa aika huolella, kun kortin sisäosakin on jonkin verran koristeltu: kuppikakun kuva on leikattu lehdestä, pinkkipitsireuna on kuvioteippiä ja kukkapallukat tarroja.


Korttikuvia olisi toki riittänyt vielä enemmänkin, vaikka valitettavan usein kortit jäävät askartelematta ja toisinaan askarrellut kortit kuvaamatta. Kuitenkin tuntuu siltä, että tässä taisi olla jo tälle erää varsin riittävä korttikattaus.



Askarteluterkuin Sini







maanantai 6. heinäkuuta 2015

Esittely




Heippa taas!

Edellisessä postauksessa ei päästy juuri alkua pidemmälle, vaan eikös se niin mennyt, että hiljaa hyvä tulee? Nyt hyppään siis suoraan asiaan, eli päivitetään nyt tämän hetkinen elämäntilanteeni maailmankartalle: Olen käynyt lukion, jonka jälkeen olen nyt opiskellut kaksi vuotta kotitalousopettajaksi. Ala tuntuu omalta ja sivuaineen kautta minun on (ainakin tämän hetkisten suunnitelmien mukaan) tarkoitus lukea itseni lisäksi erityisopettajaksi tai vaihtoehtoisesti/lisäksi myös terveystiedon opettajaksi.

Kasvikset ovat tietysti tulevan kotitalousopettajan mieleen!
Harrastuksiani ovat sähly ja leipominen. Varsinaista vakityötä minulla ei ole, ellei lasketa sitä, että olen hoitanut kuuden vuoden ajan lapsia koulun ohella noin kerran viikossa. Tämän voisi kyllä laskea melkein harrastukseksi, koska vaikka lastenhoito voi olla kaikkea muutakin kuin helppoa ja kivaa, useimmiten se kuitenkin on juurikin helppoa ja kivaa (ainakin kun se ei ole jokapäiväistä). Myös opettajan sijaisuuksia ja kakkutilausten toteuttamista tulee silloin tällöin tehtyä. Muita kiinnostuksen kohteitani ovat ainakin: kissat (itselläni on 3), korttien askartelu, lauta- & konsolipelit, sisustaminen, tv-sarjat, ruoanlaitto ja monet luontoon liittyvät asiat kuten sienestys & marjastus. Eräänlainen harrastus on myös astiaston keräily, siitä voisinkin kertoa lisää myöhemmin. Laitetaanpas tähän jatkoksi kuvia muutamista minulle tärkeistä asioista:


Leipominen: Viimeisin leipomani fantasiakakku, jonka tein juuri talonrakentajaksi valmistuneelle veljelleni. (Kakun kanssa oli hiukan ongelmia, eikä sokerimassa päällysteestä tullut niin hyvä kuin oli tarkoitus, mutta koristeet onnistuivat kyllä hienosti kiireestä huolimatta!)

Askartelu: Ja arvatenkin samaan rakennustarviketeemaan tein myös kortin veljelleni.
Rakas kissani Namu, loikoilemassa vähemmän rakkaan oppikirjani Utelias kokki kanssa. Kirja on kyllä oikeasti tosi mielenkiintoinen ja opettaa ymmärtämään ruoanlaiton ja leipomisen ilmiöitä ja kemiallisiareaktioita.
Astiasto: Tässä kuvassa pieni osa astiastostani on päätynyt juhlakattaukseen.
Sienestys: Kohta on taas se aika kun pääsee sienestämään! Tässä joku yksittäinen toissavuoden saalis muistaakseni. Komeita mustia torvisieniä, jokunen kanttarelli ja kolme somaa herkkutattia.
Marjastus: Tässä on viime vuoden puutarhamarjasatoa tätini luota - valkoisia-, punaisia-, vihreitä- ja mustiaherukoita, sekä karviaisia. Meillä kasvaa kotona kyllä kaikkea muuta mahdollista, muttei oikeastaan marjapensaita.

Siinä taisikin jo olla riittävästi tietoja ja kuvia harrastuksistani. Ehkä voisin vielä kertoa hiukan taustastani, niin tiedätte millaisesta kontekstista kirjoitan. Olen kotoisin maalta Mäntsälästä. Minun ja poikaystäväni opiskelija-asunto sijaitsee Riihimäellä, tosin viihdymme siellä lähinnä arkena. Muuten vietän paljon aikaa lapsuuden kodissani maalla: siellä ovat tärkeät ihmiset, rakkaat kissat, luonto ympärillä ja mahdollisuus tehdä kaikenlaista, harrastukset, kaverit, kesämökki yms. Ja mainittakoon nyt vielä tämä: Lapsuuskodistani löytyy sellainen ylellisyys, jota opiskelijakämpässämme ei ole - tiskikone! Se ja innokkaat syöjät helpottavat ja edistävät kummasti ruoanlaitto ja leipomisharrastustani. Tässä hiukan erilaiset kuvat Riihimäeltä ja Mäntsälästä:

Mäntsälä: Eilen otettu kuva lapsuuskotini lähiympäristöstä. Eläimiä näkee useammin kuin ihmisiä. Kuvassa kurkiaura.


Riihimäki: Opiskelija-asuntomme pieni, mutta kaikin puolin toimiva ja mukava keittiö.

Eiköhän näillä lähtötiedoilla saada jo blogi liikkeelle! Mieluusti kuulisin myös millaisia lukijoita sinne ruudun taakse on eksynyt. Löytyykö sieltä ruoanlaitosta ja leipomisesta, tai kenties kotitaloudesta, askartelusta tai sisustuksesta innostuneita? Tulevia opettajia/valmiita opeja/oppilaita/kavereita/ tuttuja vai ketä?